6.11.2014

Janakkalan Keskustan kunnanhallituksen jäsenten kannanotto

Janakkalan kunnanhallituksen talousarvioesityksen tiedotustilaisuus 5.11.2014 klo 12

Me Keskustan edustajat (Merja Taponen, Osmo Tokeensuu) äänestimme kunnanhallituksen TA-kokouksessa Heinäjoen ja Vähikkälän koulujen lakkauttamista vastaan. Myöskään Keskustan valtuustoryhmä ei valtuustokäsittelyssä tule hyväksymään koulujen lakkautusesityksiä.

Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa koko kunta ja kaikki kuntalaiset täytyy pitää mukana ja yhtenäisenä tekemässä työtä paremman tulevaisuuden puolesta. Perusopetus on kunnan aivan keskeinen ydintehtävä ja koulut ovat erittäin tärkeä ja kuntalaisten suuresti arvostama palvelu. Janakkalan kylät ovat vetovoimaisia asuinpaikkoja. Siitä on todisteena koulujen oppilasmäärien hyvä kehitys. Kunnan talouden näkökulmasta jokainen kylissä asuva ja sinne muuttava uusi asukas on yhtä arvokas kuntalainen ja veronmaksaja kuin taajamassakin asuva ja sinne muuttava.

Haluamme strategian mukaisesti kehittää monipuolisia asumisvaihtoehtoja Janakkalassa sekä parantaa taajamien ja kylien paikallista identiteettiä ja yhteisöllisyyttä. Tässä työssä keskeisessä roolissa ovat koulut. Koulujen lakkautuspäätös olisi tuhoisa Janakkalan tulevaisuuden kannalta.

Merja Taponen
Keskusta
kunnanhallituksen jäsen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluamme kuulla mielipiteesi!