26.9.2012

Lasten kotihoidontuen kuntalisä

Lasten kotihoidontuen kuntalisä, Janakkala-lisä, on ollut käytössä vajaa neljä vuotta. Keskustan valtuustoryhmä teki valtuustoaloitteen kuntalisästä vuoden 2007 lopulla. Valtuusto päätti kuntalisän käyttöönottamisesta alkuvuonna 2008 - siis jo ennen aloitteen varsinaista käsittelyä - keskustalaisen valtuutetun Tapio Eerolan esityksestä.

Neljä vuotta sitten kuntalisän ehdoista väännettiin kättä perusturvalautakunnassa, jonka alaisuuteen varhaiskasvatus silloin vielä kuului. Keskustelu oli kiivasta myös lehtien palstoilla. Jotain muistelmia noista vaiheista löytyy blogistani tunnisteella kuntalisä. Kaiken väännön jälkeen lopputuloksena oli perheiden kannalta erinomainen Janakkala-lisä.

Tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa kasvatus- ja koulutuslautakunnan (jonka alaisuuteen varhaiskasvatus nykyään kuuluu) talousarviokokouksen esityslistalla oli tänään päätösehdotus, joka olisi pienentänyt lasten kotihoidontuen kuntalisää 160 eurosta 130 euroon /kk ja lisäksi poistanut sen sisaruslisän kokonaan esikouluikäisiltä sisaruksilta. Äänestyksen jälkeen lautakunta kuitenkin päätyi tekemäni muutosesityksen kannalle (puolesta kesk 2, kok 2, vihr 1, vastaan sd 3, tyhjä vas 1): Kotihoidontuen kuntalisä säilytetään ennallaan sekä määrän että ehtojen osalta.

Talousarvio tulee syksyn aikana luonnollisesti myös valtuuston käsiteltäväksi tältäkin osin. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan esitys alaistensa hallintokuntien talousarvioksi ei pysy sille annetussa kehyksessä eikä se olisi oikein pysynyt kuntalisästä nipistämälläkään. Kaikki lautakunnan alaiset tehtävät ovat tärkeitä emmekä mielestäni voineet säästää niistä enempää.

Lapsiperheet voivat joka tapauksessa huokaista helpotuksesta ja suunnitella elämäänsä eteenpäin samoilla ehdoilla kuin tähänkin asti.

kokousterveisin
Jaana L

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluamme kuulla mielipiteesi!