4.1.2012

Turpiin tuli ja kunnolla
-keskustan lyhyt historia


Keskusta siirtyi 2000-luvulla pikkuhiljaa ja miltei huomaamatta kannattamaan suuruutta ja ”tehokkuutta”.  Oliko se oikeistolaistumista vai markkinatalouden kannattamista, on sivuseikka.  Meille 70-luvulla aktiiviseen politiikkaan mukaan tulleille oli yksi keskeinen linja ”Pieni on kaunista” –politiikka ja sen kehittely ja sen puolesta toimiminen.  Siinä ilmaisussa nähtiin monia eri puolia, jotka tuntuivat läheisiltä ja keskustalaisen ihmiskäsityksen ylistämiseltä.  Puhuttiin tietysti köyhän asialla olemisesta ja desentralisaatiosta.  Yksi vahva ilmaisu oli ”Ihmisyys on pantava kaiken yhteiskunnallisen kehityksen perustaksi” tai jotain sinnepäin.  Kehiteltiin ohjelmia ja käytiin keskustelua, jossa aidosti etsittiin toimintamalleja ja kehyksiä keskustalaisen ideamaailman käytäntöön soveltamiseksi.  Mitä nyt sitten tapahtui?

  1. Melkein kaikessa politiikassa hyväksyttiin perustaksi suuruus.  Aivan kuin jostain olisi meidän päättäjien päähän saatu sisältymään se, että kaikki suuri on tehokasta ja taloudellista.  Selvimmin tämä katsanto tulee esiin laajasti ottaen kuntasektorilla.  Kun Paras –hanke laitettiin vauhtiin Hannes Mannisen ministerinä ollessa, meni siinä kaikki asiat vikaan.  Perustavoite siinä lienee lopulta ollut se, että pyrittiin edistämään kuntien yhteistyötä entistä syvällisemmäksi.  Mutta se tuotiin julki yllättämällä koko keskustalainen kunnallispoliitikkokaarti ja lyömällä pöytään sellaiset selvitysten teot, että harva ministeriötason päättäjä vieläkään taitaa ymmärtää siitä aiheutunutta työn määrää.  Julkisuuteen tämä vielä tuli kuntien yhdistämishankkeena.  Ja ministeri vielä alkuun oikein uhosi, että tämä uudistus viedään läpi.  Puolueen oma kenttäväki ei tietänyt ennakkoon tästä asiasta mitään, eikä porukoille annettu mitään kunnollista ohjeistusta missään vaiheessa.  Onneksi itse olin jo sivussa kunnallishallinnosta, mutta läheltä sain/jouduin seuraamaan millainen palaverien, neuvottelujen ja selvitysten määrä tuli vastaan keskustan keskeisille kunnallisille toimijoille.  Ihmeellisintä tuon hankkeen kohdalla oli myös se, että mistä oli tullut väestöpohjaksi 20.000 asukasta, joka jatkossa vaaditaan terveys- ja sosiaalitoimessa.  Kunnallispolitiikan tutkijat ja professorit eivät ole löytäneet tuolle perusteita.  Kuntasektorin tehokkuus ja/tai neuvokkuus eivät näytä seuraavan väestöpohjan kokoa; Helsinkiähän olisi ilman muuta Suomen tehokkain hallintoyksikkö kaikilla mittareilla mitattuna. - Mutta kun ei ole.  Lisäksi olen alkanut epäillä pääkaupunkiseudun ajattelutavan erilaisuutta suhtautumisessa kuntiin ja kunnalliseen päätöksentekoon.  Siksi nämä kaksi asiaa, pääkaupunkiseutu ja muu Suomi, on tietoisesti pidettävä erillään, kun mietitään kunnallishallinnon rakennetta.  Näyttäköön metropoli tehokkuutensa miljoonan asukkaan hallinnollisena keskuksena.  Minä en edes yritä neuvoa muulla tavoin heitä.  Mutta älkööt tulko viisastelemaan muun Suomen parhaan hallintomallin taitajina.

  1. Muissakin hallinnollisissa tavoitteissa asetuttiin tukemaan suuria yksikköjä.  Näyttää menevän yliopistojen hallinnot, ammatillisten koulujen hallinnot, hälytyskeskukset ja niin edelleen, samaan laatikkoon.  Tämä tehokkuustavoite tuntuu kansalaisten kannalta oudoimmalta poliisien määrän vähentämisessä.  Taitaa olla niin, että ainoa ammattikunta, joka kasvaa valtion sektorilla on maataloustukien tarkastajat.  Siis siitä voidaan päätellä missä on tällä hetkellä suurimmat uhat yhteiskunnalle ja ehkä myös suurimmat rikolliset!

  1. Ilmeisesti valtioneuvoston työtavat ovat myös hyväksytty aivan oudoiksi, kun kukin ministeri voi touhuta ministeriössään mitä tahansa ja muut eivät voi sanoa siitä mitään.  Ainakin keskustalaisen pääministerin aikana sellaista ei saisi todellakaan tapahtua.  Pari surkeaa esimerkkiä olkoot hälytyskeskusuudistus ja jätevesiasetus.  Tähän viime mainittuun olisi pitänyt tarttua viimeistään siinä vaiheessa kun Paula Lehtomäki tuli ao. ministeriön päälliköksi.  Tieto asian hulluudesta oli hyvin tiedossa.  Siitä tehtiin puoluekokouspäätös, mutta mitään ei tapahtunut.  Viime syksynä kun asia oli runsaasti julkisuudessa, ei Lehtomäki kyllä näyttänyt olevan se, joka ensisijassa halusi asetusta korjata, vaan pikemminkin näytti siltä, että muut vei ja Paula vikisi vastentahtoisesti mukana.  Siis tältä näytti. 

  1. Monenlaisten myllytysten ja sählinkien jälkeen puheenjohtajaksi valittu Matti Vanhanen, saa ottaa kyllä sitten melkoisen osan kontolleen puolueen kannatuksen laskusta.  Eri aikoina tehdyt gallupit eivät tätä kerro, tämä on itse koettu sisäinen ”virtaus”, joka tapahtui pikkuhiljaa.  Vasta Soinin kannatuksen kasvu ja sen tulo oikeasti vakavasti otettavaksi vaihtoehdoksi realisoi siirtymän keskustasta.  Jo Presidentin vaaleissa 2006 tämä oli osittain aistittavissa.  Silloin oli mielestäni suuri syy huonoon menestykseen kyllä Paras hankkeen edellisen syksyn julkistamisella ja sen suuren työmäärän aiheuttamalla järjestöväen väsymyksellä.  Meidän on muistettava koko ajan se, että meidän johtavat kunnallispoliitikot ovat useasti samalla myös niitä aktiivisimpia järjestöihmisiä.   Matin hyvän alun jälkeen liian monet naiskiemurat veivät pohjaa uskottavalta ja luotettavalta politiikalta.  Jos miehen rinnalla naiset vaihtuvat liian usein, uskottava perhepolitiikka ja luotettava yhteisten asioiden hoito kärsii.  Näitäkään ei gallup kerro.  Ja kerran voi kuka tahansa erehtyä, mutta ei jatkuvasti.  Ja sitten puheenjohtajan toimesta julkisuuteen tuotavat asiat, ehdotukset.  Onko siinä minkäänlaista ”komiteaa”, joka pikkuisen edes kypsyttelisi näitä hiihtoretkillä keksittyjä ideoita?  On sitä kyllä aikaisemminkin jouduttu kainalot märkinä jännittämään, kun puolueemme puheenjohtaja aloittaa, olen vähän miettinyt……

  1. Presidentin vaaleihin liittyen; sekä edellisiin että tuleviin.  Puolueena keskustan kannalta on varmasti vihoviimeinen keksintö lukita johdon kannat jo valmiiksi ennen äänestystä tukemaan kokoomuksen ehdokasta.  Se ei saa enää toistua.  Mitä hyvää siitä voi seurata?  Ei mitään. 

  1. Eduskuntavaalien alla tunnelmat turuilla ja toreilla olivat keskustan teltoilla todella hyvät.  Ihmisiä kävi kahvilla ja heillä oli aikaa jutella.  Se loi valtavan harhan; sieltä puuttuivat ainaiset vastarannan kiisket ja jupisijat ja kaiken epäilyksenalaiseksi asettavat ihmiset.  Ne, joita monesti menneisyydessä kutsuttiin änkyröiksi tai ässämpeeläisiksi.  Nämä olivat tehneet jo paljon aikaisemmin ratkaisun äänestämisestään.  Monet oikeasti todennäköisesti jo viime syksynä, ja Soinin kannatuksen kasvaessa, päätös varmistui.  Jätevesiasiasta ynnä muista, kuten vaalituista, suuttuneet ihmiset eivät poikenneetkaan keskustan teltoilla.

  1. Vaalikampanjasta jäi jotain kaipaamaan.  Yksi esimerkki olkoon se, että eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli kävi puhumassa Janakkalassa ja vasta tivaamisen jälkeen hän mainitsi takuueläkkeen.  Eikö se ollut yksi suurimpia saavutuksia viime vaalikaudella?  Mitä muita saavutuksia olisi ollut kerrottavana?  En nähnyt ”saavutusten luetteloa”.
Toinen selvä virhe oli, ainakin tällä kertaa, asialinja.  Kyllä kevään mittaan vaistosi, että nyt tarvittaisiin mukaan tunnetta, mutta sitä ei tullut.  Lisäksi Mari Kiviniemi selvästi jäätyi vaalikeskusteluissa.  Aktiivisuus ja energisyys katosivat.  Portugali-kysymys kalkkiviivoilla niittasi vielä kannatuksen alavireen.  Mari ehkä unohti olevansa keskusteluissa ensisijassa puolueen puheenjohtaja, ei pääministeri.


  1. Kyllä meiltä edelleen puuttuu aito puolueen sisäinen ”gallup-järjestelmä”.  Uudet asiat pitäisi jotenkin testata.  Puoluehallitus ei ole kyllä siihen riittävä.  Lisäksi viime vuodet on harvalta edustajalta saanut palautetta lähetettyihin viesteihin.  Kiitos teille, jotka olette edes kiittäneet lähetyksestä.  Silloin ainakin tietää viestin menneen jonnekin, vaikka ö-mappiin.

  1. Puolueessa pitäisi lähteä syvältä kehittämään politiikkaa kunnalliseen toimintaan.  Siellä kasvatetaan edelleen meidän liikkeemme tulevat vastuunkantajat, siellä on meidän kohtalonyhteytemme järjestötoimintaan, siellä toimitaan edelleen lähimpänä kansalaisia ja meillä on jo perinteemme mukaan velvoite hoitaa paikalliset asiat hyvin.  Meidän on oltava ensin kuntapuolue, sitten maakuntapuolue ja vasta kun tämä pohja on vahva, valtakunnan asioiden hoitajapuolue.

  1. Aatteellinen sanoma täytyy aina olla ensimmäisenä kaikissa puolueen tilaisuuksissa käytettävissä puheenvuoroissa (pääpuheenvuoron pitäjät!).  Tämä jos unohtuu, tähtäin unohtuu.  Lisäksi ihmisille pitää maalata silmien eteen ihanteet joiden puolesta niitä ”pieniä” päätöksiä tehdään.  Muuten pienet päätökset eivät liity johdonmukaisesti omiin tavoitteisiin pyrkimiseen.

Auvo Taponen, 2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluamme kuulla mielipiteesi!